perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Liikkeistä tavaraa anastanut pakeni poliisia sukkasillaan Jyväskylässä

Jyväskylä. Poliisi kertoo saaneensa 1.9.2021 noin kello 20 hätäkeskukselta tiedon kolmesta eri anastusrikoksesta Jyväskylässä. Hätäkeskuksen antamien tietojen mukaan sama henkilö oli asioinut kolmessa eri myymälässä ja anastanut ostoskorissa tavaraa ja poistunut paikalta henkilöautolla. Kuljettaja oli ollut lähellä ajaa useamman jalankulkijan päälle yhden myymälän pihassa. Jalankulkijat olivat ehtineet väistyä, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa.

Noin kello 21 aikaan poliisipartio havaitsi tuntomerkkeihin sopivan ajoneuvon pysäköitynä Schaumanin puistotiellä ja ajoi ajoneuvon taakse. Samalla ajoneuvosta poistui henkilö, joka lähti juoksemaan Piippukatua kohti poliisin pysähtymiskäskyistä huolimatta. Partio menetti pakenijaan näköyhteyden, mutta löysi hetkeä myöhemmin hylätyt sandaalit kiinteistön nurkan takaa.

Noin kello 22 partio havaitsi tuntomerkkeihin sopivan henkilön Piippukadulla sukkasillaan. Hänet otettiin kiinni ja epäilty puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Ajoneuvoon tehtiin paikanetsintä ja sieltä löytyi aiemmin anastettuja tavaroita. Kiinniotettu vietiin Jyväskylän poliisivankilaan.

Poliisille selvisi kiinnioton jälkeen, että ajoneuvon omistus kuului toiselle henkilölle eikä kiinniotetulla ollut ajoneuvon avainta käytössään. Hänellä ei myöskään ole ollut vaadittavaa ajo-oikeutta.

Kyseisen henkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään rattijuopumukseen, moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttövarkauteen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, niskoitteluun poliisia vastaan ja kolmeen eri varkausrikokseen, tiedottaa poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT