perjantai, 11 lokakuun, 2024

Lisätietoa Iisalmen ampumatapauksista – poliisi edennyt esitutkimuksissa

Iisalmessa sattui kaksi ampumistapausta 5.5. ja 13.5. Esitutkinnoissa on edetty, tiedottaa poliisi

Kankaan asuinalueella sattunut ampuminen

Iisalmessa 13.5. Kankaan asuinalueella tapahtuneen ampumistapauksen esitutkinta on edennyt ja poliisilla on hyvä käsitys tapahtumien kulusta. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa nimikkeillä tapon yritys ja ampuma-aserikos. Nimikkeet voivat muuttua esitutkinnan edetessä.  Ampumisessa käytetty kivääri oli luvallinen.

Esitutkinta tullaan toimittamaan kiireellisesti, koska tekoon epäilty on alle 15 -vuotias. Asia ei kuitenkaan tule etenemään syyttäjälle syyteharkintaan, koska rangaistusvastuun edellytyksenä on, että tekijä on teon hetkellä täyttänyt viisitoista vuotta.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää tarvittaessa aikaisintaan ensi viikon lopulla.

Pohjolankadun tapauksessa käytettiin luvatonta käsiasetta

Iisalmessa sunnuntaina 5.5. Pohjolankadulla tapahtuneen ampumistapauksen esitutkinta jatkuu edelleen.

Tapaukseen osallisia on kuulusteltu ja poliisilla on hyvä käsitys tapahtumien kulusta sekä teon motiivista. Ampumisessa käytetty ase oli luvaton käsiase.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT