perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Lompakko- ja puhelinvarkaita ravintolassa

Helsinki. Poliisi sai klo 03.15 ilmoituksen Kaivopihalla sijaitsevaan ravintolaan, jossa oli otettu kiinni lompakkovarkaita. Tarkemmassa selvittelyssä ilmeni, että kaksi ravintolan asiakasta oli tullut kertomaan järjestysmiehille, että heiltä oli anastettu omaisuutta. Järjestysmiehet pystyivät valvontakameroiden tallenteista selvittämään tilanteen, jossa todennäköisesti vuonna 1977 syntyneeltä naiselta anastetaan lompakko olkalaukusta.

Järjestyksen valvojien havaittua tekoon epäiltyjen henkilöiden olevan vielä ravintolassa, oli heidät otettu ulko-ovilta kiinni. Toinen miehistä oli tässä tilanteessa antanut lompakon järjestyksenvalvojalle ilmoittaen löytäneensä sen ravintolasta. Kun järjestyksenvalvoja oli kuitenkin vaatinut miestä jäämään paikalle selvittämään asiaan poliisin kanssa, oli mies yrittänyt poistua ravintolasta, jonka seurauksena syntynyt painitilanne. Kiinniotettu mies oli tässä yhteydessä mm. purrut järjestysmiestä käteen.

Anastetun lompakon omistaja ilmoitti paikalla, että lompakosta ei puuttunut mitään, joten lompakko voitiin luovuttaa hänelle heti takaisin. Vuonna 1971 syntyneeltä naiselta anastettua puhelinta ei enää löytynyt epäiltyjen hallusta.

Järjestyksenvalvojien kiinni ottamat miehet toimittiin poliisin tiloihin. Vuonna 1986 syntynyttä ulkomaalaista miestä epäillään kahdesta varkaudesta ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja vuonna 1988 syntynyttä ulkomaalaista miestä kahdesta varkaudesta.

Lisätietoja asioista antaa Helsingin poliisin päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Halme, p. 0295475242.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT