torstai, 28 maaliskuun, 2024

Lounais-Suomessa poliisilla kiireinen juhannus – vastasi kuitenkin odotuksia

Lounais-Suomessa juhannus sujui odotetun kaltaisesti. Toistaiseksi alueella kukaan ei ole loukkaantunut vakavasti tai menehtynyt liikenteessä, toteaa Lounais-Suomen poliisi tyytyväisenä.

Lounais-Suomen poliisilla on ollut kiireinen juhannus. Tosin juhannus on vastannut hyvin sitä mitä poliisi osasi etukäteen odottaakin. Tehtävämäärät vastasivat hyvin lähelle viime juhannuksen tehtävämääriä. Poliisi pystyi hoitamaan lähes kaikki hälytystehtävät välittömästi sekä suorittamaan myös erilaista ennalta estävää valvontaa saaristokunnissa ja taajamissa. Myös poliisivene oli juhannuksena liikenteessä valvomassa erittäin runsasta vesiliikennettä.

Liikennepoliisi valvoi sekä juhannuksen meno- että paluuliikennettä usean partion voimin. Toistaiseksi liikenteessä ei ole tapahtunut vakavia onnettomuuksia eikä kukaan ole loukkaantunut vakavasti tai menehtynyt. Rattijuoppoja poliisi tavoitti useita kymmeniä.

Hyvää juhannuksen vietossa toistaiseksi on ollut se, ettei yhden tapon yrityksen lisäksi muita ihmishenkiä tai vakavia loukkaantumisia vaatineita onnettomuuksia eikä rikoksia ole tullut poliisin tietoon. Valitettavin tapahtuma oli Taivassalossa tapahtunut ihmisen hukkuminen.

Tilastoja 24.6.21 klo 18.00-27.6.2021 klo 12.00 väliseltä ajalta.

Hälytystehtäviä poliisi on hoitanut yli 1300 kpl, joista kotihälytystehtäviä 150 kpl. Ilmoituksia erilaisista häiriökäyttäytymisistä poliisi sai yli 200 kpl.

Eniten poliisi joutui suorittamaan tehtäviä Turussa Aurajoen rannassa, joka oli aika ajoin hyvinkin levoton. Ravintoloiden pidentynyt aukiolo aiheutti taas pitkästä aikaa sen, että ihmiset viihtyivät keskustoissa aamuun saakka ja viimeiset yön juhlinnan aiheuttamat tehtävät hoidettiin poliisin aamuvuoron toimesta.

Poliisi on kirjannut juhannuksen aikana seuraavia rikosilmoituksia:

Rattijuopumuksia 25 kpl

Törkeitä rattijuopumuksia 11 kpl

Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia 17 kpl

Pahoinpitelyjä 39 kpl

Törkeitä pahoinpitelyjä 6 kpl

Tapon yritys 1 kpl

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Turussa tapahtui tapon yritys yksityisasunnossa. Mies sai riidan päätteeksi vakavat vammat teräaseella tehdystä lyönnistä, kertoo poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT