perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Lounais-Suomessa vuosi vaihtui vilkkaasti mutta siistihkösti, raportoi poliisi

Lounais-Suomen poliisi kertoo valvoneensa vilkasta mutta siistihköä vuodenvaihdetta. Hälytystehtäviä ilta- ja aamukuuden välillä suoritettiin yhteensä 410 kpl. Kokonaistehtävämäärässä on noin kymmenyksen kasvu viime vuodenvaihteeseen verrattuna. Kotihälytysten määrä puolitoistakertaistui.

Puoleen yöhön saakka hälytystehtävärintama oli seesteinen. Vuoron alussa valvontaresurssit levitettiin keskustaajamien ulkopuolelle, lähiöihin ja haja-asutusalueille. Poliisia työllistivät illan mittaan lähinnä ilotulitteilla häiriötä aiheuttaneet nuorisoporukat.

Vuoden vaihtuessa rintama vilkastui huomattavasti. Vaikka hälytystehtäviin oli resursoitu runsaasti partioita, oli hälytystehtäviä odotuksella välillä yli 20kpl.

Pahoinpitelyt, erilaiset onnettomuudet, häiriökäyttäytymiset sekä kotihälytykset pitivät partiot liikkeellä.

Kankaanpäässä kolme ihmistä juhlisti vuodenvaihdetta saman moottorikelkan kyydillä pellolla kaarrellen. Yksi putosi kyydistä ja teloi raajansa virheasentoon.

Raumalla ja Maskussa ilmoitettiin poliisille ja pelastuslaitokselle henkilöauton palo. Pysäköityjen autojen syttymissyyt ovat toistaiseksi varmistamatta.

Vuodenvaihdetta juhlittiin ajankohtaiseen tapaan myös neljän seinän sisällä. Poliisi oli hälytystehtävällä yön aikana noin sadassa kodissa.

Vaikka kaupungit olivat peruneet ilotulitukset ja yleisötapahtumiakaan ei ollut, eivät kaikki jaksaneet juhlia pienellä porukalla. Poliisille ilmoitettiin useammista kymmenien nuorten järjestämistä juhlista. Poliisin tehtäväksi jäi näiden osalta lähinnä juhlijoiden iän ja kunnon katsastus.

Lounais-Suomen poliisi selvisi vuodenvaihteen työvuorostaan hyvin. Poliisi näkyi ihmisille, ja kiireelliseen avuntarpeeseen pystyttiin vastaamaan viipymättä.

Erityisen positiivista oli se, että yön aikana ei poliisin tietoon tullut yhtään törkeää pahoinpitelyä, rattijuopon aiheuttamaa vakavaa onnettomuutta, vakavia loukkaantumisia tai muutakaan peruuttamatonta.

Yhteensä 32 ihmistä jouduttiin eri syistä kuitenkin ottamaan kiinni joko rikosepäilyn, häiriökäyttäytymisen tai pärjäämättömyyden vuoksi. Kaikki heistä vapautetaan heti alkuvuodesta kunhan he itse, tai heidän asiansa hieman selviävät, poliisi lupailee.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT