Porvooo. Itä-Uudenmaan poliisi ja rajavartiolaitos tekivät yhdessä maastovalvontaa viime viikonloppuna 14.-15.2.2026 välisenä aikana. Valvonta painottui vahvasti jääalueelle. Poliisista valvontaan osallistui yksi mönkijä ja autopartio ja rajalta kaksi kelkkaa.
Tällä kertaa valvontaa tehtiin Emäsalon merivartioston asemalta Hamarin Seon edustalle ja siitä edelleen Porvoon joelle aina Suomenkylään asti. Valvontaa tehtiin jäitä pitkin myös Emäsalon eteläkärkeen asti. Valvonnan kohteena olivat moottoriajoneuvojen vakuutukset sekä kuljettajien ajokunto ja suojavarusteet. Myös puhallutuksia tehtiin reilut 20, kertoo poliisi.
Lauantaina sää suosi ja ulkoilijoita oli liikkeellä paljon. Kansalaisilta tuli kiitosta virkavallan näkyvyydestä ja läsnäolosta. Lauantaipäivän aikana jäällä liikkui myös jonkin verran mönkijöitä, moottorikelkkoja, crossipyöriä sekä hydrokoptereita, joita pysäytettiin. Sunnuntaina ainoat moottorikulkuneuvot olivat viisi crossipyörää, jotka ajoivat itse auratulla radalla. Kuljettajia ohjeistettiin ja neuvottiin.
Jäällä liikkuneissa kulkuneuvoissa ei ollut juurikaan huomautettavaa. Valvonnasta selvittiin muutamilla vakuutuksiin liittyvillä suullisilla huomautuksilla. Sen sijaan viranomaisyhteistyön todettiin olevan tervetullutta ja viikonloppu oli antoisa niin Rajavartiolaitokselle kuin poliisillekin.

