perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Metsästäjät houkuttelivat karhua haaskalla – tapaus syyteharkintaan

Ilomantsi. Poliisi kertoo suorittaneensa esitutkintaa Kiteen ja Joensuun poliisiasemilla 20.8.2018 Ilomantsissa tapahtuneen epäillyn törkeän metsästysrikoksen osalta. Epäilty rikos liittyy 20.8.2018 alkaneeseen luvalliseen karhunmetsästykseen. Esitutkinnan kohteena ollut metsästystilanne tapahtui maanantaina 20.8.2018 varhain aamulla. Tapahtumapaikka sijaitsee Ilomantsin läntisessä osassa Sonkajan lounaispuolella.

Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että karhun metsästyksessä on käytetty laitonta ravintohoukutinta eli haaskaa. Haaska oli rakennettu aiemmin kesän 2018 aikana sivullisen maanomistajan omistamalle maalle ilman maanomistajan lupaa.

Toisen maalle asetetun haaskan osalta tapausta on tutkittu hallinnan loukkaus -rikosnimikkeellä, mutta koska kyse on asianomistajarikoksesta eikä maan omistajalla ole asiassa rangaistusvaatimusta, joten hallinnan loukkaus ei etene syyteharkintaan.

Rikoksesta epäiltyinä tapauksessa ovat kaksi metsästykseen osallistunutta miestä. Liperiläinen 42-vuotias mies toimi karhun ampujana ja kangasniemeläinen 41-vuotias mies toimi metsästyksenjohtajana. Esitutkinnan perusteella molemmat miehet olivat osallistuneet myös haaskan rakentamiseen ja ylläpitämiseen.

Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella epäillään, että miehet saivat haaskan lähelle asennetun riistakameran avulla tiedon karhusta jo varhain maanantaina aamuyöllä. Tämän jälkeen karhua jäljestettiin koirien avulla kauemmas laittomasta haaskasta, jossa karhu lopulta ammuttiin. Etäisyyttä karhun ampumapaikan ja haaskan välillä oli vajaa kaksi kilometriä. Esitutkinnan perusteella karhun jäljestäminen aloitettiin kuitenkin koirilla haaskan välittömästä läheisyydestä.

Esitutkinnan aikana on takavarikoitu karhun ampumisessa käytetty ase sekä lisäksi kolme riistakameraa ja kaksi koiratutkaa. Kaadetun karhun ruho jouduttiin hävittämään, koska poliisi ei saanut karhun myymiseen vaadittavaa niin sanottua Cites -myyntilupaa Itä-Suomen aluehallintovirastolta.

Rikoksesta epäiltyinä oli alkuvaiheessa neljä muuta miestä, mutta esitutkinnan edetessä ilmeni, ettei heillä ollut osallisuutta törkeään metsästysrikokseen. Nämä henkilöt kuuluivat samaan metsästysseurueeseen rikoksesta epäiltyjen kanssa.

Esitutkinta asiassa on nyt valmistunut ja tapaus etenee syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT