perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Mielenosoitus poikii syytteitä – poliisi siirsi 29 maaliskuista kokoontumisrikkomusta syyteharkintaan

Helsingin poliisi on tutkinut kokoontumisrikkomuksia, jotka tapahtuivat mielenosoituskulkueessa 20. maaliskuuta 2021, kertoo tiedote.

Poliisi epäili 28 henkilöä kokoontumisrikkomuksista, koska he laiminlöivät poliisin etukäteen antamia ohjeistuksia mielenosoituksen järjestämisestä. Mielenosoitusten ilmoittajat eivät myöskään noudattaneet voimassa ollutta lakia tilaisuudessa.

Poliisille tehtiin 31 ilmoitusta erillisistä mielenosoituksista. Ne yhdistyivät rajoituksista huolimatta yhdeksi suureksi kulkueeksi. Tapahtuma-aikaan oli voimassa kuuden henkilön kokoontumisrajoitus.

Alun perin poliisille tehtiin ilmoitus noin 200 henkilön mielenosoituskulkueesta Senaatintorilta Kansalaistorille. Ilmoituksessa todettiin, että osallistujat kulkevat kuuden hengen ryhmissä.

– Poliisi ilmoitti järjestäjälle, että kulkueen järjestäminen hänen kuvaamallaan tavalla ei ole mahdollista. Hänelle kerrottiin, että mielenosoituksen voi järjestää vain, jos siihen osallistuu enintään kuusi henkilöä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha-Matti Suominen.

Tästä huolimatta Senaatintorille kokoontui noin 300 henkilöä, jotka marssivat yhtenä joukkona Helsingin keskustan läpi eduskuntatalolle.

Kokonaisuus siirtyi syyteharkintaan eilen 14. lokakuuta.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT