perjantai, 11 lokakuun, 2024

Mies ammuttiin hengiltä Ruotsin Bredängissä – jatkoa viime aikojen väkivaltaisuuksiin

Ruotsi. Torstai-iltana ammuttiin 25-vuotias mies kuoliaaksi Bredängissä Etelä-Tukholmassa, kertovat SVT Nyheter ja Aftonbladet.

Poliisi sai hälytyksen torstai-iltana 7.3. hieman kello 23 jälkeen ammuskelusta asuinalueella Bredängissä Etelä-Tukholmassa.

– Saimme puheluita laukauksista ja siitä, että mies makaa maassa. Häntä on ammuttu asuinalueella kävelytiellä tai kadulla, kertoo poliisin tiedottaja Mats Eriksson Aftonbladetille.

Silminnäkijät kertoivat Aftonbladetille, että he kuulivat viisi laukausta.

Lääkäri totesi jo paikan päällä, että 25-vuotias mies oli kuollut.

Alueella oli yöllä meneillään laaja poliisioperaatio.

– Tekijän tai tekijöiden metsästys on aloitettu. Olemme paikalla ja keskustelemme ihmisten kanssa, jotka ovat saaneet nähdä tai kuulla seikkoja, joista on apua tutkinnassa, Mats Eriksson sanoi yöllä SVT:lle.

Murhasta on aloitettu esitutkinta. Ketään ei ole tällä hetkellä pidätetty.

Viimeisen kuuden päivän aikana Tukholman alueella on tapahtunut viisi väkivalta-tapahtumaa. Viime perjantaina Skärholmenissa ammuttiin kuoliaaksi 20-vuotias mies. Lisäksi eri kerrostaloissa on sattunut kolme räjähdystä, kaksi Farstassa ja yksi Lidingössä.

Useissa osoitteissa on kirjoilla henkilöitä, jotka voidaan yhdistää rikolliseen Foxtrot-verkkoon, toteaa SVT.

Kuva: SVT Nyheter.

1 KOMMENTTI

  1. onneksi muutin pois swearabiasta 6 vuotta sitten, valitettavasti batiikki-noidat ja pk-poliitikot raahaa näitä ”veckuleita” tom of finlandiaan kanssa, hienoja esimerkkejä vantaa-espoo-helsinki siellä on jo täys ”meno” meneillään..

    0

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT