perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Mies ampui piiritystilanteessa poliiseja kohti Lahdessa

Hämeen poliisi tutkii viime yönä Lahdessa Malskin alueella tapahtunutta ammuskelutilannetta. Poliisi on ottanut ammuskelusta epäillyn 22-vuotiaan ulkopaikkakuntalaisen miehen kiinni.

Tilanne lähti käyntiin puolen yön jälkeen, kun alueelta kuului useiden laukausten ääniä. Poliisi tapasi paikalta henkilön, jota kohti oli ammuttu laukaus tai laukauksia.

Tilanne eteni piiritystilanteeksi, jona aikana mies ampui poliisia kohti käsiaseella. Piiritys kesti useita tunteja. Poliisi ei käyttänyt asetta, mies saatiin kiinni käskyttämällä piirityksen jälkeen viiden jälkeen aamulla. Poliiseja ei loukkaantunut välikohtauksessa. Paikalla oli useita poliisipartioita hoitamassa piiritystilannetta.

Tapahtumassa yksi henkilö on loukkaantunut. Loukkaantumiseen johtaneita tapahtumia tutkitaan ja on todennäköistä, että se on aiheutunut ampuma-aseen käyttämisestä.

Tekoa tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, tapon yrityksenä, ampuma-aserikoksena ja huumausainerikoksena. Epäillyltä on takavarikoitu vähäinen määrä huumausaineeksi epäiltyä ainetta. Epäillyllä on aikaisempaa väkivalta- ja huumausainerikostaustaa.

Poliisin käsityksen mukaan tapahtumalla ei ole yhteyttä viikko sitten Lahdessa Kasakkamäentiellä tapahtuneeseen konepistoolilla ammuskeluun, jota tapahtumaa tutkitaan tapon yrityksenä.

Poliisi pyrkii selvittämään ampujan liikkeitä ja tekemisiä sekä pyytää yleisöltä vihjeitä ja havaintoja ampujasta. Kaikki havainnot tapahtumasta sunnuntain ja maanantain väliseltä yöltä pyydetään puhelimitse numeroon 0295 437 444 tai sähköpostitse: pitkakestoinentutkinta.ph.hame@poliisi.fi

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT