tiistai, 7 toukokuun, 2024

Mies menehtyi pahoinpitelyn seurauksena Kuopiossa – lyönti nyrkillä kasvoihin johti kuolemaan

Kuopion Kellokujalla tapahtui sunnuntaiaamuyöstä 25.7. klo 02:00 aikoihin pahoinpitely, jonka seurauksena 45 -vuotias kuopiolainen mies menehtyi, tiedottaa Itä-Suomen poliisi.

Tapahtuma-aikaan asiakkaat olivat poistumassa paikallisesta pubista, jonka edustalla uhrilla sekä eräällä toisella miehellä oli tullut sanaharkkaa. Paikalle oli tullut vähän reilu 30 -vuotias siilinjärveläinen mies, joka oli alkanut puolustaa sanaharkan toista osapuolta ja hän oli lyönyt yhden kerran kuopiolaismiestä nyrkillä kasvoihin. Kuopiolainen mies oli lyönnin seurauksena kaatunut maahan ja jäänyt niille sijoilleen. Myöhemmin sairaalassa miehen todettiin menehtyneen.

Poliisi on alkuviikosta kuullut tapauksen vuoksi useita tapauksen nähneitä todistajia. Oikeustieteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet, että uhri ei ole menehtynyt häneen kohdistuneesta lyönnistä, vaan kuolettava vamma on tullut hänen pään iskeytyessä katuun lyönnin jälkeisen kaatumisen yhteydessä.

Tapausta tutkitaan rikosnimikkeillä törkeä pahoinpitely sekä törkeä kuolemantuottamus. Poliisi ei esitä rikoksesta epäiltyä siilinjärveläistä miestä vangittavaksi, koska epäilty on omalta osaltaan selvittänyt tapauksen ja muista perusteita vangitsemiselle ei ole, tiedotteessa todetaan.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT