lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Mies puukoteiiin hengiltä Helsingborgissa – myöhemmin räjähdys samalla alueella

Ruotsi. 30-vuotias mies puukotettiin keskiviikkoiltana Helsingborgin Planteringenin parkkipaikalla. Hän kuoli myöhemmin illalla vammoihinsa. Keskiyöllä tapahtui räjähdys autossa lähellä murhapaikkaa, kertoo SVT NYheter.

Poliisin mukaan tapahtumien kulku on epäselvä, mutta tiedot viittaavat jonkinlaisiin ongelmiin alueella ennen miehen puukottamista. Kun partio saapui tapahtumapaikalle, sieltä löydettiin loukkaantunut mies.

Mies vietiin Helsingborgin sairaalaan, missä hän myöhemmin kuoli. Poliisin mukaan heillä on käsitys miehen henkilöllisyydestä, mutta häntä ei ole vielä virallisesti tunnistettu.

Poliisi tutki aluetta helikopteria ja koirapartioita käyttäen. Todistaja kertoo SVT: lle, että he näkivät miehen juoksevan tapahtumapaikalta.

– Näin, että hänellä oli veitsi, jota yritti piilottaa, todistaja kertoo.

Myöhemmin illalla poliisi kertoi pidättäneensä yhden henkilön teosta epäiltynä.

– Hänet pidätettiin muualla Helsingborgissa, ei tekopaikan välittömässä läheisyydessä. Tässä tilanteessa emme tiedä, mikä rooli hänellä on ollut, mutta hänen epäillään liittyvän asiaan, sanoo poliisin tiedottaja Rickard Lundqvist.

Keskiyöllä tapahtui räjähdys autossa, joka oli pysäköity noin puolentoista kilometrin päähän murhapaikasta. Poliisin mukaan on epäselvää liittyvätkö tapaukset mitenkään toisiinsa. Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä.

Kuva: SVT Nyheter.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT