Riihimäki. Poliisi kertoo pysäyttäneensä tiistaina 9.3. kello 9.00 aikoihin Riihimäellä Kulmalan Puistokadulla henkilöauton tarkastusta varten. Kuljettajana toiminut reilu 40-vuotias mies puhalsi alkometriin nollat, mutta kuljettajan käyttäytymisen sekä entisyyden perusteella partio päätti tehdä hänelle huumausainetestin.

Testi osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. kyseinen kuljettaja on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kortitta ajosta 36 kertaa ja useimpiin näihin ajoihin ovat liittyneet myös päihteet, kertoo Hämeen poliisi.

Aiheeseen liittyen