perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Millä tavoin poliisi valvoo yksityisellä turvallisuusalalla toimivia luvanhaltijoita?

Poliisi. Vartijaksi, järjestyksenvalvojaksi tai turvasuojaajaksi voidaan hyväksyä 18 vuotta täyttänyt vaadittavan koulutuksen suorittanut henkilö, joka on rehellinen, luotettava ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan tehtävään sopiva, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos.

Rehellisyyteen, luotettavuuden ja sopivuuteen vaikuttavia seikkoja ovat esimerkiksi päihteiden käyttö tai niihin liittyvät rikokset, väkivaltaista käyttäytymistä osoittavat teot sekä esim. näpistys-, petos- tai muut omaisuusrikokset. Tehtävien luonteesta johtuen väkivaltaista käyttäytymistä osoittavaan tekoon syyllistymistä pidetään erityisen moitittavana. Merkitystä on myös terveydentilaan ja tehtävien edellyttämiin fyysisiin ominaisuuksiin ja toimintakykyyn liittyvillä seikoilla sekä elämäntavoilla ja asenteilla. Erityistä huomiota kiinnitetään sellaisiin todettuihin ja epäiltyihin rikoksiin tai väärinkäytöksiin, jotka osoittavat hakijan olevan sopimaton toimimaan yksityisen turva-alan tehtävissä.

Poliisi valvoo yksityisellä turvallisuusalalla toimivia luvanhaltijoita ja käynnistää tietoonsa tulleiden, luvanhaltijan sopivuuteen vaikuttavien seikkojen perusteella turva-alan  lupia koskevan peruutusharkinnan.  Luvanhaltijoiden valvontaa suoritetaan esim. yleisötilaisuuksiin, anniskelupaikkoihin ja turva-alan elinkeinon harjoittajiin kohdistetun valvonnan yhteydessä.

Poliisilaitos voi peruuttaa vartijaksi, järjestyksenvalvojaksi tai turvasuojaajaksi hyväksymisen kokonaan tai määräajaksi mm. jos luvanhaltija ei enää täytä hyväksymiselle asetettuja edellytyksiä, hänet on lainvoimaisella tuomiolla tuomittu sellaisesta rikoksesta, joka osoittaa hänet sopimattomaksi tehtävään tai jos hän on tahallaan menetellyt tehtävässään virheellisesti. Kyseessä on aina tapauskohtainen kokonaisharkinta, johon vaikuttaa mm. tekojen tai käyttäytymisen luonne ja vakavuus, saatu rangaistus ja mahdollinen toistuvuus. Hyväksyminen voidaan peruuttaa myös väliaikaisesti, jos poliisin tietoon on tullut seikkoja, jotka todennäköisesti johtavat hyväksymisen peruuttamiseen.

Vuonna 2020 Sisä-Suomen poliisilaitos peruutti kokonaan tai määräajaksi yhteensä 83 yksityisen turvallisuusalan lupaa ja antoi luvan peruuttamisen sijaan 10 varoitusta. Kokonaan kielteisiä päätöksiä lupahakemuksiin tehtiin 32 kpl ja myönteisiä päätöksiä rajoituksin 12 kpl. Joulukuun 2020 alkuun mennessä yksityisen turvallisuusalan lupia oli myönnetty yhteensä 1729, tiedotteessa todetaan.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT