torstai, 30 toukokuun, 2024

Moniongelmainen moottoripyöräilijä työllisti poliiseja ja poliisikoiraa Pornaisissa

Pornainen. Perjantai-iltana 3.5. kilvettömällä moottoripyörällä liikenteessä ollut kuljettaja ajoi liikenteenvalvontaa tekemässä olevaa poliisin partiota vastaan silminnähden kovalla nopeudella Pornaisissa, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.

– Havaitessaan poliisin partion moottoripyörän kuljettaja lähti kiihdyttämään nopeuttaan Pornaistentietä kohti pohjoista. Poliisi kytki moottoripyörästään pysäytysvalot päälle ja kääntyi pakenevan kuljettajan perään. Pakoon ajanut kuljettaja käytti pakomatkansa aikana huomattavaa ylinopeutta ja ajoi osan matkasta kevyenliikenteen väylää pitkin, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund.

Pakomatkaan käytetty moottoripyörä löytyi hetken kuluttua hylättynä. Paikalle sattuneen silminnäkijän mukaan epäilty kuljettaja oli kaatanut pyöränsä ja paennut metsään.

– Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita. Isossa roolissa epäillyn tavoittamisessa oli paikalle saapunut koirapartio, josta tarkkanenäinen poliisikoiramme Oiva ajoi jälkeä metsäalueen läpi kohti lähintä kiinteistöä. Matkalta Oiva merkkasi epäilylle kuuluvaa omaisuutta sekä hieman myöhemmin tuntomerkkeihin sopivan epäillyn kuljettajan, Cederlund kuvailee tapahtunutta.

– Epäilty otettiin kiinni ja toimitettiin Porvoon poliisivankilaan. Hänen epäillään syyllistyneen useaan eri rikokseen muun muassa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Lisäksi hänen epäillään paenneen poliisia päihteiden vaikutuksen alaisena, sanoo Cederlund.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT