perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Mopoilija loukkaantui vakavasti Varkaudessa – kypärän kiinnitykseen huomiota

Varkaus. Keskiviikkona 24.4 klo 18.30 aikaan Varkaudessa Kuoppakankaankadun ja Petäikönkadun risteyksessä tapahtui auton ja mopon välinen kolari jossa mopon 16-vuotias kuljettaja loukkaantui vakavasti.

Alustavien tietojen mukaan paikkakuntalaisen 55-vuotiaan miehen kuljettama taksi oli kääntymässä risteyksessä vasemmalle kun suoraan ajanut mopoilija törmäsi taksin oikeaan kylkeen. Taksinkuljettaja on kertonut ettei havainnut mopoilijaa ennen törmäystä.

Törmäyksen voimasta mopoilija lensi auton katon yli useita metrejä ja hänen kypäränsä irtosi törmäyksessä. Kypärä löytyi ehjänä 16 metrin päästä törmäyspaikasta.

Taksi vaurioitui törmäyksessä oikeanpuoleisesta kyljestään ja mopo oli painunut keulastaan kasaan kauttaaltaan.

Taksissa olleet eivät loukkaantuneet. Mopoilija toimitettiin KYS:aan josta 26.4 saadun tiedon mukaan hänen vammansa ovat vakavat mutta eivät hengenvaaralliset. Mopoilijalle tuli törmäyksestä vakavia luunmurtumia raajoihin ja päähän. Mopoilijaa ei ole päästy kuulemaan.

Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja molemmat kuljettajat ovat tutkinnan tässä vaiheessa epäiltyjä. Rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä. Poliisi epäilee mopon nopeuden törmäyshetkellä olleen huomattava eikä paikalla ollut havaittavissa jarrutusjälkiä.

Silminnäkijöiden havaintojen perusteella poliisi epäilee mopon olleen viritetty tai rakenteeltaan muuten niin muutettu että sen rakenteellinen nopeus on ollut huomattavasti yli mopoille sallitun. Mopon on toimitettu katsastuskonttorille tarkempiin tutkimuksiin ja varmuus asiassa saadaan tutkimusten jälkeen.

 

Poliisi muistuttaa että mopojen virittäminen kulkemaan yli sallitun nopeuden on ensinnäkin lainvastaista ja jos mopoa muutetaan niin että sitä nopeuden perusteella on pidettävä moottoripyöränä seuraa siitä huomattavan suuria vakuutusmaksuja. Sen lisäksi on muistettava että kun mopon rakenteita muutetaan alkuperäisestä poikkeaviksi mopon ajo-ominaisuudet ja sitä kautta mopon turvallisuus muuttuvat muuksi kuin ne alunperin on tarkoitettu.

Poliisilla on tiedossa että Varkauden seudulla on liikenteessä lukuisia viritettyjä mopoja ja mopovalvontaa on pyritty tänäkin keväänä suorittamaan. Vastuu on kuitenkin ensisijaiseti nuorilla itsellään ja heidän vanhemmillaan. Tyypillisesti mopo on vanhemman omistuksessa ja nuori haltijana jolloin myös omistaja on vastuussa mopoon tehdyistä muutoksista.

Toinen huolta aiheuttava havainto poliisilla on että nuoret eivät pidä suojakypärää kiinnitettynä vaikka kypärä päässä onkin. Tutkittavana olevassa tapauksessa on viitteitä siitä että kypärän kiinnityksessä ei olisi ollut vikaa vaan se olisi ollut kiinnittämättä ja lähtenyt törmäyksessä päästä. Jos näin todetaan olleen, on hyvinkin todennäköistä että jos kypärä olisi ollut asianmukaisesti kiinni vakavilta päävammoilta olisi säästytty.

Poliisi kehtoittaakin tämän valitettavan tapauksen valossa nuoria ja heidän vanhempiaan keskustelemaan mopojen virittämisestä ja vanhempien olevan kiinnostuneita siitä missä kunnossa heidän lastensa mopot ovat. Virittäminen ja epäkuntoisuus lisäävät merkittävästi riskiä joutua vakaviin onnettomuuksiin. Lisäksi nuorten kanssa olisi hyvä käydä keskustelua turvavälineiden käytöstä ja asenteista liikenneturvallisuuteen ylipäätään. Mopon ja auton kolareissa mopo ja sen kuljettaja yleensä aina on se joka loukkaantuu vakavammin.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT