keskiviikko, 4 joulukuun, 2024

Mopot ja mönkijät vauhdissa Länsi-Uudellamaalla – lisäksi rattijuopumuksia

Länsi-Uudenmaan poliisi jatkoi pikkujoulukauden teemavalvontaa liikenteessä viikonlopun 29.11.-1.12. aikana. Perjantaina kirjattiin muun muassa kaksi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, neljä vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan ja kymmenen ajokieltoa. Lisäksi vastaan tuli rattijuopumuksia, joista osassa oli kyseessä alkoholi ja osassa huumeet, kertoo poliisi.

Lauantain lista mukailee edeltävää päivää: yksi törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kaksi vakavaa piittaamattomuutta, rattijuopumuksia sekä ajokieltoja. Poikkeuksellista oli kuitenkin valvonnan aikana havaittu mopojen ja traktorimönkijöiden kuljettajien ajokäyttäytyminen.

Kun kahden nuoren traktorimönkijäkuljettajan huomattiin temppuilevan tiellä vaarallisesti, tarkasti poliisi ajopelien nopeudet. Traktorimönkijöiden sallittu kulkunopeus olisi ollut 60 km/h, mutta poliisin koeajossa kaksikon mönkijät kulkivat 109 km/h ja 94 km/h. Kulkunopeuden ollessa traktorimönkijöillä yli 60 km/h vaatii ajaminen B-luokan ajo-oikeuden, joita nuorilla ei luonnollisesti ollut. Alemman luokan ajo-oikeudet nuorilta löytyivät kyllä.

– Seuraamuksina tuli sakot niin nuorille itselleen kuin heidän huoltajilleen kulkuneuvon luovuttamisesta ajo-oikeudettoman kuljetettavaksi. Lisäksi nuoret määrättiin ajokieltoon kortitta ajamisen vuoksi, kertoo komisario Hannu Kontola.

Valvonnassa poliisi kohtasi lisäksi kaksi ajokiellossa olevaa mopoilijaa. Tarina ei kuitenkaan päättynyt mopoilijoiden sakotukseen. Sakotuksen jälkeen mopokuskit tulivat nimittäin poliisia vielä uudelleen vastaan puoli tuntia edellisen kohtaamisen jälkeen – ajaen poliisin puhallusratsiaan.

Yhteensä viikonlopun rattijuopumusvalvonnoissa tavattiin 15 rattijuoppoa, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisilaitos.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT