tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Motocross-moottoripyörä otettiin poliisin takavarikkoon pakoyrityksen jälkeen Oulussa

Oulun poliisilaitos on saanut kesän aikana useita ilmoituksia sekä valvontapyyntöjä erityisesti Ritaharjun ja Kuivasrannan alueella vaarallisesti ajaneesta motocross-moottoripyörästä.

Poliisilaitoksen liikenneyksikön poliisipartiot olivat eilen suorittamassa liikenteen valvontaa alueella ja poliisi kiinnitti huomiota Ritaharjun koululta lähteneeseen valottomaan morocrossipyörään. Motocrossipyörä kiihdytti heti liikkeelle lähdettyään voimakkaasti nopeuttaan pyörätiellä, kertoo poliisi.

Poliisin moottoripyörä lähti seuraamaan koululta lähtenyttä motocrossipyörää ja antoi sille pysähtymismerkin. Tuossa vaiheessa motocrossipyörä kiihdytti edelleen ja aloitti  pakenemisen poliisin pysähtymismerkistä huolimatta. Poliisin tehtävä liikennettä vaarantaneesta ajoneuvosta muuttui pakenevan seuraamistehtäväksi. Pakenevan seuraaminen on poliisille joka kerta riskejä sisältävä poliisitehtävä, mutta silti suurimpaan vaaraan itsensä asettavat kovaa vauhtia ajavat liikennepakenijat. Erityisesti pakenija asettaa suurimpaan vaaraan muut ihmiset.

Motorcross-moottoripyörän kuljettaja ajoi Ritaharjun ja Kuivasrannan alueella useammassa paikassa 100 km/h vauhtia, sekä ajoi päiväkodin alueella, kuntopolulla ja pyörätiellä. Rikosta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Lisäksi kuljettaja määrättiin ajokieltoon ja motocross-moottoripyörä otettiin poliisille takavarikkoon.

Kuvituskuva, ei liity tapaukseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT