Lappeenranta. Poliisi tutkii Lappeenrannassa perjantaina 21.1.2022 tapahtunutta murhan yritystä. Tapauksessa on kyse lähisuhdeväkivallasta.

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus päivällä 21.1.2022 kotoaan tajuttomana löytyneestä miehestä. Pelastuslaitoksen mentyä paikalle asunnosta löytyi myös tajuton nainen. Hänessä oli havaittavissa ulkoisen väkivallan merkkejä. Henkilöt kuuluvat samaan perheeseen ja heidät oli kuljetettu tapahtumapaikalta sairaalaan, kertoo poliisi.

Asunnosta tajuttomana löytynyttä, vuonna 1981 syntynyttä miestä epäillään naiseen kohdistuneesta murhan yrityksestä. Poliisi on tänään jättänyt epäiltyä koskevan vangitsemisvaatimuksen Etelä-Karjalan käräjäoikeudelle.

Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa

  • nykyistä tai entistä kumppania
  • lasta
  • lähisukulaista
  • muuta läheistä kohtaan.

Lähisuhdeväkivalta ei ole perheen sisäinen asia, se on rikos. Tukea ja ohjeita lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille, uhreille, uhrin tunteville tai lähisuhdeväkivaltaan syyllistyneille löydät osoitteesta: Lähisuhdeväkivalta tapahtuu usein kodeissa tai muilla yksityisillä paikoilla – Poliisi

Aiheeseen liittyen