lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Myymälävarkaat työllistivät Hämeen poliisia viime lauantaina

Hämeenlinna. Kolmekymppinen nainen oli anastanut proteiinipitoisia tuotteita marketista ja suklaata kioskista lauantaiaamuna 30.7. Parolantiellä. Poliisipartio havaitsi partioidessaan, että kaupan myyjä viittoilee heille. Myyjä yritti estellä kaupan edestä polkupyörällä lähtevää naista. Nainen pääsi lähtemään pihasta myyjän estelyistä huolimatta, mutta poliisipartio tavoitti naisen. Hän oli pudottanut matkalla kaksi proteiinijuomapurkkia.

Kaupalla selvisi, että nainen oli laittanut vaatteidensa alle proteiinijuomia ja rahkaa noin neljän euron arvosta. Samalla selvisi, että nainen oli käynyt anastuspuuhissa myös läheisessä kioskissa. Sieltä hän oli anastanut suklaapatukoita noin viiden euron arvosta.
Lisäksi myymälävarkaan hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa vähäinen määrä huumausaineita ja teräase. Naisen epäillään syyllistyneen näpistykseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.

***

Lahti. Vartija otti kiinni myymälävarkaan lauantaiaamuna Holmassa. Vartija oli havainnut kolmekymppisen naisen irrottavan hälytinlaitteita pelikonsolista ja kuulokkeista. Vartija  puuttui tilanteeseen ja hän lähti kuljettamaan epäiltyä myymälävarasta kaupan takatiloihin. Nainen yritti lähteä karkuun, jolloin vartija kaatoi hänet maahan. Kiinniottotilanteessa nainen yritti ottaa vartijan teleskooppipatukan ja tilanteessa rikkoontuneen viinapullon sirpaleita. Vartija sai laitettua naiselle käsiraudat, mutta silti hän yritti lähteä juoksemaan karkuun.

Naisen hallusta löytyi noin 430 euron arvosta tuotteita. Hänet tuotiin poliisilaitokselle epäiltynä varkauden yrityksestä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Kuulustelutilanteen aikana selvisi, että nainen oli ollut varkaissa edellisenä yönä rantabaarissa Mukkulassa. Baarista oli anastettu ainakin alkoholijuomia.
Naisen asuntoon määrättiin tehtäväksi kotietsintä, jonka yhteydessä löytyi baarista anastettua omaisuutta sekä tekijäkumppanina ollut kolmekymppinen mies. Hänet otetiin kiinni epäiltynä varkauteen.

***

Riihimäki. Kauppaliikkeen vartijat ja poliisipartio ottivat kiinni nelikymppisen myymälävarkaan lauantaina iltapäivällä Voimalankadulla. Hän oli irrottanut kaksi modeemia ja älykellon hälytinkoteloistaan ja laittanut ne reppuunsa. Miehen hallusta löytyi murtoväline sekä teräase.

Mies otettiin kiinni varkauden yritykseen, murtovälineen hallussapitoon sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon, kertoo viikonlopun asiakkaistaan  Hämeen poliisi.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT