keskiviikko, 17 huhtikuun, 2024

Nainen möi netin kauppapaikoissa olemattomia tuotteita – sai rikoshyötyä noin 16 000 euroa

Helsingin poliisi epäilee 34-vuotiasta naista rikossarjasta, johon kuuluu 112 petosta. Epäillyt rikokset tapahtuivat 28. elokuuta–22. tammikuuta.

Petossarjan selvittäminen alkoi, kun poliisi sai tutkintapyynnön lievästä nettipetoksesta syyskuussa 2023. Asianomistaja oli ostanut 250 eurolla tuotteita Facebookissa, eikä hän saanut myyjältä tuotteita tai rahoja takaisin, kertoo poliisi.

– Pian poliisi alkoi saada lukuisia muita ilmoituksia epäillyistä petoksista, joissa myyjä oli käyttänyt eri nimiä. Tapauksissa toistui usein sama tilinumero, johon asianomistajat olivat maksaneet ostoksia. Teoissa kuitenkin käytettiin useita eri pankkitilejä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teppo Viljanen.

Tuotteiden joukossa oli muun muassa merkkivaatteita ja -laukkuja, koruja, kenkiä, sisustustekstiilejä ja -esineitä, huonekaluja sekä harrastusvälineitä. Asianomistajien maksamat summat vaihtelivat alle 100 eurosta lähes 900 euroon.

Olemattomien tavaroiden myymiseen epäilty käytti Tori.fi:tä, Facebook marketplacea ja muita vastaavia myyntialustoja.

Epäilty on edelleen vangittuna. Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT