lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Naiskolmikko jäi kiinni myymälävarkaudesta – hameen sisältä löytyi lähes 700 euron tavarat

Hämeenlinna. Poliisi kertoo saaneensa hätäkeskukselta tehtävän sunnuntai-iltana 25.7. Hämeensaaren Citymarkettiin. Ilmoituksen mukaan kolmen henkilön epäiltiin syyllistyneen myymälävarkauteen.

Vartija oli havainnut 90-luvulla syntyneen naisen laittavan tavaroita hameensa alle piiloon ja kaksi muuta 90-luvulla syntynyttä naista olivat häärineet ympärillä pidellen piiloon meneviä tavaroita käsissään.

Vartija otti naiskolmikon kiinni kassalinjojen jälkeen. Yhden naisen hameessa olleesta  pussista löytyi liki 700 euron arvosta vaatteita, kosmetiikkatuotteita, koruja ja elintarvikkeita. Naiset myönsivät yhdessä tuumin laittaneensa tavaroita naisen hameen sisälle.

Kolmikko otettiin kiinni epäiltynä varkaudesta, kertoo Hämeen poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT