Espoo. Kolmekymmentävuotiasta espoolaismiestä epäillään sosiaalisessa mediassa tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uhreina on noin 40 alaikäistä lasta, jotka asuvat eri puolilla Suomea.

Juttukokonaisuutta tutkitaan lapsen seksuaalisina hyväksikäyttöinä. Nuorimmat uhrit ovat noin 10-vuotiaita ja vanhimmat ovat lähellä 16 vuoden suojaikärajaa. Poliisin mukaan kaikki asianomistajat ovat tyttöjä.

Poliisin mukaan esitutkinnan tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, ettei mitään fyysistä kanssakäymistä tai henkilökohtaisia tapaamisia ole tapahtunut. Epäilty mies on lähestynyt alaikäisiä lapsia sosiaalisen median palveluissa.

Instagramia on käytetty ehkä yleisimpänä palveluna. Epäilty kävi uhrien kanssa seksuaalissävytteistä keskustelua, jonka lomassa vaihdettiin kuvia ja videomateriaalia.

Poliisi vangitsi epäillyn maaliskuun alkupuolella. Tekojen epäillään tapahtuneen vuonna 2018 ja alkuvuodesta 2019. Tapaus tuli poliisin tietoon, kun yksi uhreista kertoi tapahtuneesta ulkopuoliselle henkilölle. Laajan juttukokonaisuuden esitutkinta on vasta alkuvaiheessa.

Aiheeseen liittyen