perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Nettipetostelija tarjosi kuljetuspalveluja, laskutti ennakkoon, mutta jätti kuljetukset hoitamatta

Lounais-Suomen poliisilaitoksen Salon poliisiasemalla on tutkittavana petosrikosten sarja. Epäillyn tekotapana oli sopia tavaran tai ajoneuvon kuljetuksista. Asianomistajat maksoivat ennakkoon laskun kuljetusta tarjonneelle yritykselle, mutta kuljetus jätettiin hoitamatta.

Petoksen kohteiksi joutuneet olivat jättäneet tarjouspyynnön internetissä olevalle kilpailutussivustolle. Sovitut hinnat olivat keskimääräisiä edullisempia.

Petoksissa käytetty tili takavarikoitiin, mutta epäilty aloitti käyttämään toista tiliä. Rahat oli nostettu nopeasti tililtä. Yhden tapauksen osalta rahat saatiin palautettua asianomistajalle. Epäilty etsintäkuulutettiin. Kiinni jäädessään hän kuljetti petoksella haltuun saatua henkilöautoa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi epäillyn lokakuun alkupuolella jatkamisvaaran perusteella. Esitutkinnan aikana on ilmennyt 29 kappaletta samalla tavalla tehtyjä petosrikoksia. Rikoshyöty on yli 10 000 euroa. Varsinais-Suomen käräjäoikeus vapautti epäillyn eilen.

Asiakokonaisuus etenee syyteharkintaan marraskuun aikana, toteaa poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT