perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Noin 400 ihmistä pidätetty Ruotsissa chat-sovellusten salakuuntelun perusteella

Ruotsi. Noin neljäsataa ihmistä on pidätetty Ruotsissa salattujen Encrochat ja Anom -chat-sovellusten salakuuntelun ansiosta, kertoo Ruotsin rikospoliisin päällikkö Anders Thornberg SVT Nyheterin televisio-ohjelmassa.

– Olen ollut poliisi 40 vuotta eikä ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. En olisi uskonut, että pääsemme tämmöisiin tuloksiin, hän sanoo.

Anders Thornbergin mukaan monet nyt pidätetyt järjestäytyneen rikollisuuden johtohahmoista ovat ihmisiä, joita vastaan on aiemmin ollut vaikea löytää todisteita.

– Olen ylpeä poliisiviranomaisen ponnisteluista. Olemme tuhonneet maamme vakavan järjestäytyneen rikollisuuden takana olevat johtajat. Se on herättänyt rikollisjärjestöissä  hämmennystä, koska he eivät odottaneet poliisin koskaan pääsevän johtoon kiinni. He ovat ihmisiä, jotka eivät koskaan itse koske aseisiin tai huumeisiin, Thornberg sanoo.

Anders Thornberg uskoo kuitenkin, että näiden ponnistelujen vaikutus rikollisuuteen Ruotsissa ei ole lopullinen ratkaisu.

– Niin kauan kuin rekrytointi rikollisuuteen on helpompaa kuin työntekoon, entinen meno jatkuu. Nuoret, jotka ovat palvelleet näitä pidätettyjä henkilöitä, ovat hämmentyneitä juuri nyt. Olemme kuitenkin jo nähneet merkkejä siitä, että nuoret rikolliset haluavat täyttää heidän paikkansa, sanoo Thornberg.

– Nyt meidän pitäisi varmistaa, että yhteiskunnan täysi voima käytetään näiden jengien rekrytoinnin keskeyttämiseen. Nuorten pitäisi löytää elämälleen muutakin suuntaa kuin rikollisuus ainoana mahdollisuutenaan, sanoo Ruotsin rikospoliisin päällikkö Anders Thornberg SVT Nyheterin televisiohaastattelussa.

Kuva: SVT Nyheter.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT