perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Nokkapokkaa Lahdessa ja Heinolassa – poliisi hoiteli erotuomarin hommat

Lahti. Pahoinpitelyn kohteeksi joutunut ilmoitti lauantaina iltapäivällä poliisille, että mieshenkilö oli lyönyt häntä ja uhannut puukolla Ahtialassa. Partio tapasi ilmoittajan antamiin tuntomerkkeihin sopivan 80-luvulla syntyneen miehen tapahtumapaikan läheisyydestä kaupan pysäköintialueelta. Asianomistajan mukaan kiinniotettu mies oli lyönyt häntä kasvojen alueelle. Lyöntikohdassa oli havaittavissa vamma.
Turvallisuustarkastuksen yhteydessä pahoinpitelijän hallusta löytyi puukko. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä.

Lahti. Kahdella jo keski-ikään ehtineillä miehillä oli välien selvittely nyrkein lauantai-iltana ravintolan terassilla Metsäkankaalla. Toinen tappelun osapuolista oli vielä tapahtumapaikalla poliisipartion mennessä paikalle, mutta toinen oli ehtinyt poistua. Paikalle jääneellä oli havaittavissa vammoja. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä, johon molemmat miehet ovat epäiltyjä.

Heinola. Hätäkeskus ilmoitti lauantai-iltana tappelusta kiinteistön pihalla Heinolan Jyrängössä. Partio sai paikalla selville, että kahdella miehellä oli ollut riitaa ja kolmas kolmikymppinen mies oli mennyt riitapukareiden väliin. Rauhanneuvottelija joutui tilanteessa pahoinpitelyn uhriksi, kun toinen riitelijöistä, 90-luvalla syntynyt mies löi häntä nyrkein. Myös rauhanneuvottelija käytti tilanteessa fyysistä voimaa sen verran, että myös hänen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä, raportoi Hämeen poliisilaitos tiedotteessaan.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT