Espoo. Länsi-Uudenmaan poliisi sai maanantai-iltana 8.9. tehtävän Espoonlahden alueelle. Ilmoituksen mukaan nuoret ampuivat jonkinlaisilla aseilla asuinalueella. Tehtävän aikana selvisi, että kyseessä ovat todennäköisesti starttipistoolit. Tilanteessa ei tämänhetkisen tiedon mukaan ammuttu ketään kohti, kertoo poliisi.
Poliisi tavoitti kaksi nuorta paikan päältä, ja kolmannen nuoren henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Kaikki kolme ovat alaikäisiä, mutta rikosoikeudellisessa vastuussa. Poliisi takavarikoi tehtävän yhteydessä starttipistooleita, niihin patruunoita, machete-veitsen ja jonkinlaisia kaasusumuttimia sekä huumausainetta.
Poliisi tutkii tapahtunutta ampuna-aserikoksena, huumausainerikoksena sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitona. Esitutkinta on vasta alkamassa, joten poliisi ei tällä hetkellä tiedota tapahtuneesta yksityiskohtaisemmin.
Kuvituskuva.