perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Nuoret miehet häiriköivät junassa – kuljettaja jätti ajamatta myöhästyneen vuoron

Riihimäki. Maanantaina iltapäivällä Riihimäeltä Helsinkiin lähtevä R-junavuoro jouduttiin perumaan junassa häiriköineen kahden alaikäisen pojan käyttäytymisen takia. 17-vuotias ja 15-vuotias poika olivat painelleet ovien avaus- ja sulkemisnappeja sekä painaneet hälytysnappeja. Junan henkilökunta oli varoittanut poikia kyseisestä toiminnasta. Tämä ei kuitenkaan ollut tehonnut ja poikia pyydettiin poistumaan junasta.

17-vuotias ei suostunut poistumaan. Juna oli tuolloin jo 25 minuuttia myöhässä ja junankuljettaja päätti, että vuoro perutaan ja kaikki matkustajat joutuivat poistumaan junasta. Poliisi haki 17-vuotiaan pojan laiturilta. Hän ei osannut kertoa mitään syytä toiminnalleen. 15-vuotias tavoitettiin myöhemmin rautatieaseman läheisyydestä. Tapauksesta on tehty rikosilmoitus nimikkeellä liikenteen häirintä sekä ilmoitettu sosiaaliviranomaisille.

Kuvituskuva, ei liity tapaukseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT