perjantai, 11 lokakuun, 2024

Nuori mies ajoi henkilöautolla naisen päälle ja pakeni paikalta Keminmaassa

Keminmaa. Nainen sai vakavia vammoja liikenneonnettomuudessa Keminmaassa, kun päihtynyt nuori mies ajoi hänen päälleen autolla, kertoo poliisi.

Torstai-perjantaiyönä 26.7. nuori mies ajoi päihtyneenä luvattomasti käyttöön saadulla henkilöautolla Rantatiellä, Keminmaassa. Henkilöauto oli törmännyt tiellä olleeseen naiseen. Nainen sai vakavia vammoja ja hän oli tarvinnut välitöntä sairaalahoitoa.

Nuori mies oli saanut toisen henkilön kautta ajoneuvon luvattomasti käyttöönsä ja lähtenyt ajamaan päihtyneenä kaksi kaveria kyydissään. Nuoret olivat ajaneet yöaikaan Rantatiellä ja yhtäkkiä heidän edessään oli ollut tiellä nainen ja henkilöauto törmäsi naiseen.

Kuljettaja oli ajanut auton pienen matkan päähän ja nuoret olivat poistuneet autosta. Yksi nuorista meni tapahtumapaikalle katsomaan, mitä oli tapahtunut ja soitti hätäkeskukseen. Kuljettaja ja kyydissä ollut toinen nuori poistuivat paikalta.

Noin tunti tapahtuneen jälkeen autoa kuljettanut nuori soitti hätäkeskukseen ja ilmoitti tapahtuneesta. Poliisi kävi ottamassa nuoren kiinni.

Vakavia vammoja saanut loukkaantunut nainen on toimitettu Ouluun sairaalaan hoidettavaksi.

Vastuuttomalla hauskanpidolla voi olla vakavia seurauksia, muistuttaa poliisi,

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT