tiistai, 28 toukokuun, 2024

Nuori skootterikuljettaja osui koulun pihalla esikouluikäiseen lapseen Espoossa

Espoo. Poliisi epäilee 15-vuotiaan nuoren syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä vammantuottamukseen, kun hän osui skootterillaan esikouluikäiseen lapseen Espoossa 8.11. Onnettomuus tapahtui koulun pihalla, kertoo poliisi.

Skootteria kuljettanut nuori oli ajanut kohti koulun pääovia, kun lapsi oli juossut hänen eteensä. Nopeutta skootterilla oli tapahtumahetkellä ollut noin 35 kilometriä tunnissa. Kuljettaja, jonka kyydissä oli toinen nuori, ei ennättänyt väistää lasta. Skootteri osui lapseen, ja hän kaatui maahan. Myös skootteri matkustajineen kaatui. Lapsi sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Poliisin mukaan onnettomuuden jälkeen tapahtuneesta on liikkunut huhuja. Skootterin on esimerkiksi väitetty olleen valoton. Poliisi voi kuitenkin esitutkinnan perusteella todeta, että valot ovat toimineet ja olleet päällä.

− Jos joku vielä haluaa jotakin juttua laittaa tapahtuneesta liikkeelle, voisi se olla esimerkiksi muistutus siitä, että niin tähän onnettomuuteen liittyvän koulun kuin lähes jokaisen muun koulun pihalla mopoilla ja muilla moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla ajaminen on lähtökohtaisesti ehdottomasti kielletty. Kiellon syynä on tämän onnettomuuden kaltaisten tilanteiden estäminen jo ennalta, sanoo komisario Hannu Kontola Länsi- Uudenmaan poliisilaitokselta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT