keskiviikko, 8 toukokuun, 2024

Nuorisojoukkoa epäillään vakavasta väkivallanteosta Salossa

Salo. Lounais-Suomen poliisi tutkii Salossa viime viikonloppuna tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Teosta epäillään useita iältään 15–18-vuotiaita nuoria, kertoo poliisi.

Lounais-Suomen poliisilla on tutkinnassa epäilty törkeä pahoinpitely, joka tapahtui Salon Ollikkalassa perjantain ja lauantain välisenä yönä 30. lokakuuta.

Pahoinpitely tapahtui piha-alueella, kun asianomistajan ja epäiltyjen tekijöiden välille syntyi riitaa. Osapuolet eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

Poliisille on muodostunut käsitys tapahtumien kulusta, mutta väkivallanteon kulkua ja sitä edeltäneitä tapahtumia selvitetään edelleen.

Poliisi jatkaa kuulusteluja

Esitutkinnassa on käynyt ilmi, että epäillyssä teossa käytettiin eri tekovälineitä. Tekovälineet ovat poliisin tiedossa ja hallussa. Väkivallan kohteeksi joutunut aikuinen uhri sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Teosta epäiltynä on useita, iältään 15–18-vuotiaita nuoria. Esitutkinnassa on suoritettu kiinniottoja sekä pidätyksiä, mutta tällä hetkellä kukaan epäillyistä ei ole kiinniotettuna tai pidätettynä.

Esitutkinnan turvaamiseksi poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi epäiltyä rikosta yksityiskohtaisemmin, koska osa kuulusteluista on vielä suorittamatta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT