torstai, 28 maaliskuun, 2024

Nyrkit heiluivat Kemissä ja Ylitorniolla – lievillä vammoilla kuitenkin selvittiin

Pahoinpitely Kemissä

Sunnuntaina aamuyöstä oli Mäntylänkadulla parkkipaikalla kaksi vuonna 1996 syntynyttä nuorta miestä pahoinpidellyt kahta muuta vuonna 2000 syntynyttä miestä nyrkillä kasvoihin lyöden. Toisella miehistä oli alkanut vuotaa verta nenästä sekä kasvoihin oli tullut molemmille miehille turvotusta ja kipua. Toinen miehistä meni käymään sairaalassa saamassa hoitoa vammoihinsa. Vuonna 1996 syntyneitä miehiä epäillään pahoinpitelystä.

Veljesten välinen riita Ylitorniolla

Hieman yli 20-vuotiaat veljekset olivat riitaantuneet Ylitorniolla Rantatiellä hieman puolen yön jälkeen. Molemmat olivat riitelyn aikana pahoinpidelleet toisiaan nyrkeillä lyöden. Vammat olivat olleet sinänsä lieviä ja veljekset olivat siirtyneet eri rakennuksiin. Lopulta toinen veljeksistä päätti lähteä kotiinsa Tornioon, kun hän oli käynyt ambulanssin tarkistettavana. Molempia miehiä epäillään pahoinpitelystä.

Pahoinpitely Kemissä

41-vuotias nainen kertoi, että hänen tuntemansa 49-vuotias mies oli tullut erään toisen miehen asuntoon, jossa nainen oli. 49-vuotias mies oli naisen kertoman mukaan etsinyt naisystäväänsä asunnosta. 41-vuotias nainen kertoo, että mies oli sitten yhtäkkiä kaatanut naisen maahan ja lyönyt häntä nyrkillä päälakeen. Naisella ei ollut päällepäin näkyviä vammoja, eikä hän suostunut lähtemään lääkärin tarkastettavaksi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT