perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Nyrkit heiluivat viikonloppuna Imatralla – poliisilla piti kiirettä pukarien kanssa

Imatra. Lauantaina 15.6. illalla ulkopaikkakuntalainen noin 60 v mies löi toista samanikäistä miestä Imatranajojen yleisö wc:ssä nyrkillä kasvoihin. Asiaomistajan hampaat vaurioituivat lyönnistä, osapuolet eivät tunteneet toisiaan. Pahoinpitelijä otettiin kiinni ja kuljetettiin Lappeenrannan poliisiasemalle.

Lauantaina 15.6. puolen yön aikaan lappeenrantalainen noin 60v mies kuristi takaapäin Imatran keskustan ravintolassa paikkakuntalaista miestä joka kuristamisen seurauksena kaatui ja löi päänsä lattiaan. Uhri kuljetettiin EKKS:aan saamaan hoitoa otsaan aiheutuneeseen haavaan.

Lauantaina 15.6. aamuyöllä ulkopaikkakuntalainen noin 20 vuotias mies löi nyrkillä kasvoihin toista ulkopaikkakuntalaista miestä jolle aiheutui lyönneistä mustelmia ja turvotusta kasvoihin. Pahoinpitelyyn syyllistynyt vastusti potkimalla ja puremalla kiinniottoa tehneitä järjestyksenvalvojia.

Mies jatkoi väkivaltaista käyttäytymistään myös paikalle saapunutta poliisipartiota vastaan jonka vuoksi hänet raudoitettiin. Mies tuotiin kiinniotettuna Lappeenrannan poliisiasemalle.

­­­­­­­­Lauantaina 15.6. puolen yön aikaan Imatran keskustassa ulkopaikkakuntalainen mies pahoinpideltiin kasvoihin lyömällä. Poliisipartion saapuessa paikalle mies makasi kadulla kasvot verisenä. Paikalta oli poistunut kolme toistaiseksi tuntematonta miestä.

Sunnuntaina 16.6. puolen yön aikaan ulkopaikkakuntalaista miestä pahoinpideltiin Imatran keskustan ravintolassa lyömällä nyrkillä kasvoihin, lyöntien seurauksena ulkopaikkakuntalaisen uhrin hampaat vaurioituivat. Tekoon epäillään ulkopaikkakuntalaista noin 25 v miestä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT