torstai, 18 huhtikuun, 2024

Nyrkit ojossa kohti uuttavuotta Sisä-Suomen poliisin alueella

Tampere. Klo 23.30 aikaan nelikymppinen mies pahoinpiteli kahta parikymppistä miestä Itsenäisyydenkatu 23 kohdalla Tampereella lyöden heitä nyrkillä kasvoihin. Lisäksi hän oli lyönyt avokämmenellä parikymppistä naista kasvoihin. Poliisipartio otti miehen kiinni epäiltynä pahoinpitelyrikoksiin. Poliisiasemalla mies alkoi käyttäytyä uhkaavasti ja aggressiivisesti myös poliisia kohtaan. Hän mm. sylki päin poliisia sekä yritti riuhtoa itseään irti. Tältä osin asiaa tutkitaan virkamiehen vastustamisena.

Tampere. Parikymppistä miestä heitettiin tuopilla kasvoihin Hatanpään valtatiellä Tampereella sijaitsevassa ravintolassa klo 23.40. Tilannetta ei edeltänyt riitaa eikä asianomistaja tuntenut tuopin heittäjää. Asianomistaja sai kasvoihinsa runsaat verta vuotavat haavat ja ambulanssi kuljetti hänet Acutaan. Rikoksesta epäiltyä ei tavattu, mutta hänen henkilöllisyytensä saatiin selvitettyä. Rikosilmoitus kirjattiin pahoinpitelystä.

Jyväskylä. Poliisi hälytettiin klo 00.19 Jyväskylän Yliopistonkadulla sijaitsevaan ravintolaan, jossa noin parikymppisen naisen päälle oli kaadettu juomat. Vaatteiden kastumisen lisäksi naisen kello ja puhelin vaurioituivat. Järjestyksenvalvoja puuttui  parikymppisen miesasiakkaan asiattomaan käytökseen, jolloin tämä alkoi huitoa järjestyksenvalvojaa kohti, rimpuilemalla esteli kiinniottoaan ja kävi toisella kädellä järjestyksenvalvojaa kurkusta kiinni. Poliisipartio kuljetti miehen putkaan rauhoittumaan. Häntä epäillään lievästä pahoinpitelystä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.

Tampere. Poliisipartio oli tehtävällä Tampereen Aleksanterinkadulla klo 00.45, kun läheisestä ravintolasta tuli järjestyksenvalvoja ilmoittamaan kahden seurueen välisestä riidasta. Paikalla selvisi, että ainakin yhdellä henkilöllä oli nirhauma kasvoissa. Käsirysyssä oli soitettu suuta, tönitty, revitty hiuksista ja vaihdettu iskuja puolin ja toisin. Rikosilmoitus kirjattiin pahoinpitelystä.

Ikaalinen Poliisi hälytettiin Vanhalle Tampereentielle Ikaalisten keskustaan klo 01.58. Ohikulkija oli havainnut naisen makaavan maassa ja miehen seisovan hänen vieressään. Ohikulkija oli jäänyt selvittämään naisen vointia, jolloin paikalla ollut mies alkoi käyttäytyä aggressiivisesti ja aloitti tönimisen sekä lopulta heitti auttajan maahan. Maassa ensiksi maannut nainen oli ambulanssissa hoidettavana, kun partio pääsi paikalle. Ilmeni, että häntäkin oli pahoinpidelty. Rikoksesta epäilty mies oli poistunut paikalta. Hänen henkilöllisyyttään selvitetään tutkinnassa.

Ruovesi. Kaksi jo kertaalleen ravintolasta häiriökäytöksen takia poistettua keski-ikäistä miestä palasivat Ruoveden keskustassa sijaitsevaan anniskelupaikkaan klo 02.29. Toinen miehistä kävi järjestyksenvalvojaan kiinni hänen estäessään kaksikon sisäänpääsyä. Poliisipartion saapuessa paikalle miesten käytös oli yhä yhteistyökyvytöntä. Poliisipartio kuljetti heidät päihtymyssäilöön Tampereelle. Rikosilmoitus kirjattiin järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja pahoinpitelystä.

Tampereen Hämeenkadulla sijaitsevasta ravintolasta tuotiin päihtymyssäilöön 1990-luvulla syntynyt nainen, jota epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Tapahtuma-aika oli klo 02.50. Aggressiivisesti käyttäytyneen potkivan ja rimpuilevan naisen taltuttamiseksi oli tarvittu lopulta kolme järjestyksenvalvojaa. Nainen herää vuosikymmenen ensimmäiseen aamuunsa putkasta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT