torstai, 18 huhtikuun, 2024

Onko havaintoja Östersundomissa tapahtuneesta ulosajosta?

Helsinki

Tiedote 31.10.2017

Östersundomissa Uudella Porvoontiellä tapahtui maanantain ja tiistain välisenä yönä liikenneonnettomuus, jossa menehtyi henkilöauton vuonna 1998 syntynyt mieskuljettaja. Poliisi on tavoittanut uhrin omaiset.

Onnettomuuspaikan ohi ajanut linja-auton kuljettaja ilmoitti kello 5.48 hätäkeskukseen, että hän on havainnut tien ulkopuolella auton, jossa oli eloton kuljettaja.

‒ Auton epäillään tulleen idän suunnasta, suistuneen vasemmanpuoleisen kaistan yli ja osuneen valaisinpylvääseen sekä puihin. Pyydämme silminnäkijöiltä havaintoja muun muassa tarkan tapahtuma-ajan selvittämiseksi, kertoo rikoskomisario Mika Helminen Helsingin poliisilaitokselta.

Havainnoista voi ilmoittaa virka-aikana numeroon 029 547 2303.

Nopeusrajoitus kyseisellä tieosuudella on 60 kilometriä tunnissa.

Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa kuolemansyytutkintana. Kuolemansyytutkinta on salassapidettävä, joten poliisi ei voi tässä vaiheessa kertoa tapahtuneesta enempää.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT