maanantai, 6 toukokuun, 2024

Oppilas löi toista oppilasta ja koulunkäyntiavustajaa saksilla koulussa Espoossa

Espoo. Kaksi henkilöä loukkaantui Espoonlahdessa Koulumäen koulussa tiistaina 2.2. Koulun oppilas haavoitti saksilla yhtä oppilasta ja yhtä henkilökunnan jäsentä kesken oppitunnin.

Tilanne tapahtui tänään tiistaina 2.2. noin kello 10.15 askartelutunnilla, kun oppilas suuttui luokassa opetustilanteen aikana toiselle oppilaalle. Epäilty löi toista oppilasta saksilla kasvoihin, ja myös väliin tullut koulun koulunkäyntiavustaja sai tilanteessa vammoja kasvoihinsa. Vammat ovat lieviä, mutta loukkaantuneet tarkastettiin varmuuden vuoksi sairaalassa. Teosta ei aiheutunut vaaraa muille oppilaille tai muulle koulun henkilökunnalle.

Poliisi otti 15-vuotiaan epäillyn kiinni pian välikohtauksen jälkeen koulusta ja on kuullut tätä iltapäivän aikana. Epäilty on myöntänyt teon. Häntä epäillään törkeästä pahoinpitelystä.  Moni tiedotusväline on virheellisesti uutisoinut teon olleen puukotus. Tekovälineenä on ollut pienet askartelutunnilla käytössä olleet askartelusakset, oikaisee poliisi.

Esitutkinta asiassa jatkuu kuulustelujen sekä lausuntojen hankkimisen muodossa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT