tiistai, 22 lokakuun, 2024

Oulun keskustassa rikottiin lauantai yönä liiketilojen ikkunoita – tekijää ei tavoitettu

Oulussa rikottiin ikkunoita kolmesta eri liiketilasta eri puolilta kaupunkia lauantain 19.- ja sunnuntain 20.10. välisenä yönä. Ensimmäinen hälytys tuli poliisille puolenyön aikaan ja hetkeä myöhemmin kaksi muuta hälytystä Heinäpäästä, kertoo poliisi.

Poliisi sai ilmoituksen Rautatienkadulle, jossa rikottiin liikkeen näyteikkuna. Teko oli keskeytynyt ja tekijä oli paennut paikalta. Poliisi ei tavoittanut tekijää.

Hetkeä myöhemmin Torikadulta tuli poliisille ilmoitus, että myymälän ikkunoita hakataan rikki. Liiketiloista oli isot näyteikkunat hajotettu. Liiketilojen ikkunoissa olleet kalterit olivat estäneet myymälään sisälle pääsyn ja tekijä oli poistunut paikalta. Poliisi ei tavoittanut tekijää tapahtumapaikalta.

Tämän tapahtuman jälkeen tuli Heinäpäässä sijaitsevasta liiketilasta poliisille hälytys. Liiketilaan oli päästy sisälle rikkomalla oven lasit. Liiketila tarkastettiin usean poliisipartion toimesta, mutta ketään ei tavoitettu kohteesta. Tapahtumia tutkitaan vahingontekoina.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT