perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Oulun poliisi kohdannut vakavaa uhkaa poikkeuksellisen usein

Kuluvan kesän aikana Oulun poliisi on joutunut vakavan väkivallan kohteeksi aikaisempaa useammin. Kaikkein vakavimmissa tilanteissa poliisia on yritetty estää hoitamasta virkatehtävää käyttämällä niin voimakasta väkivaltaa, että tapahtuneesta on kirjattu rikosilmoitus rikosnimikkeellä murhan yritys. Vuonna 2016 tällaisia tapauksia ei ollut Oulun poliisilaitoksen alueella yhtään. Vuonna 2015 tapauksia oli yksi. Tänä vuonna peräti viisi poliisimiestä on joutunut näin vakavan väkivallan kohteeksi.

Vuoden 2015 tammikuussa poliisia lyötiin kiinniottotilanteessa kirveellä päähän. Vakavammalta vammalta selvittiin poliisimiehen päässä olleen suojakypärän ansiosta. Tämän vuoden kesäkuussa mies yritti ampua kiinniottoa suorittanutta poliisipartiota haulikolla. Ladattuun haulikkoon tuli syöttöhäiriö, jonka ansiosta vakavilta seurauksilta vältyttiin. Elokuun alkupuolella mies löi kiinniottotilanteessa kahta poliisimiestä useita kertoja veitsellä pään alueelle. Elokuun loppupuolella mies yritti kovalla ylinopeudella kuljettamallaan ajoneuvolla törmätä takaa-ajotilanteessa hänen pysäyttämisekseen piikkimattoa ajoradalle asentaneeseen poliisimieheen. Kaikki tapaukset ovat tapahtuneet Oulussa. Vuoden 2015 tapausta lukuun ottamatta rikoksesta epäillyt ovat suomalaisia miehiä. Tämän vuoden tapaukset ovat tutkinnassa Lapin poliisilaitoksessa, joka vastaa niiden tiedottamisesta.

Vuoden 2017 aikana Oulun edellä kerrottujen tapausten lisäksi muualla maassa ei ole kirjattu tapahtuneeksi yhtään poliisiin kohdistunutta murhan yritystä.

 

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT