lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Oulun poliisi on saanut perhesurman esitutkinnan päätökseen

Oulun poliisi on saanut selvitettyä tammikuussa Oulussa tapahtuneen perhesurman ja päättänyt asiaa koskevan esitutkinnan.

Poliisi sai sunnuntaina 24.1.2021 ilmoituksen Muhoksella kadonneesta naisesta ja hänen kahdesta lapsestaan. Nainen oli poistunut kotoa autolla yhdessä yläkouluikäisen sekä alle kouluikäisen lapsensa kanssa edellisenä päivänä, eikä heidän olinpaikkansa ollut tiedossa.

Maanantaina 25.1. oululaisen majoitusliikkeen työntekijä löysi kadonneiksi ilmoitetun naisen ja kaksi lasta kuolleina majoitusliikkeen huoneen sängyltä. Jo esitutkinnan alussa ilmeni, että asiassa on syytä epäillä henkirikoksia. Majoitushuoneesta löytyi jäähyväiskirje, erinäinen määrä avattuja lääkepakkauksia ja ruiskuja.

Esitutkinnassa selvinneen perusteella poliisille on vahvistunut käsitys siitä, että perheen äiti surmasi lapsensa aikaisemmin päivällä työpaikaltaan anastamillaan lääkeaineilla ja sen jälkeen itsensä. Teon epäillään tapahtuneen jo lauantai-illan / yön aikana. Uhreissa ei ollut muita väkivallan merkkejä. Nainen oli työskennellyt oululaisessa terveydenhuoltoalan yksikössä ja hänellä oli ollut pääsy tilaan, jossa lääkkeitä säilytettiin.

Teon pääasialliseksi motiiviksi on ilmennyt perheen äidin henkilökohtainen taloudellinen tilanne, josta hän ei ollut nähnyt ulospääsyä.

Tapausta koskeva esitutkintamateriaali sisältää oleellisilta osiltaan viranomaisen toiminnan julkisuudesta ja kuolemansyyn selvittämisestä annettujen lakien nojalla salassa pidettävää aineistoa, minkä vuoksi esitutkintapöytäkirja on kokonaisuudessaan salassa pidettävä, toteaa poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT