torstai, 28 maaliskuun, 2024

Oulun poliisi valvoi mopomiittiä lauantaina – jälleen viritettyjä ajopelejä liikenteessä

Oulun poliisi suoritti lauantaina 4.9. liikennevalvontaa mopomiitti-tapahtumaan liittyen. Valvonta aloitettiin hyvissä ajoin ennen nuorison kokoontumista, kertoo poliisi.

Viritettyjä mopoja oli liikkeellä jo iltapäivästä alkaen, ja osassa ajopeleistä varsinkin äänenvaimennus oli puutteellinen. Kaiken kaikkiaan kymmenkunta mopoa määrättiinkin katsastettaviksi.

Muutama mopo oli viritetty niin, että ne todettiin rakenteellisen nopeutensa puolesta kevytmoottoripyöriksi. Näissä tapauksissa kuljettajat määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, koska heillä oli ajo-oikeus vain mopon kuljettamiseen.

Varsinaisen mopomiitin alkamisajankohtana kaksi moottoripyöräilijää eivät noudattaneet poliisin antamaa pysäytysmerkkiä, vaan pyrkivät pakenemaan. Kuljettajat jäivät kiinni erilaisten vaiheiden jälkeen. Heidän epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, ja heidän ajoneuvonsa takavarikoitiin poliisin haltuun.

Varsinainen mopomiitti sujui puoleen yöhön mennessä kohtalaisen rauhallisesti, vaikka nuorisoa oli melko paljon liikkeellä etenkin Kempeleessä. Poliisi oli näkyvästi paikalla, ja nuorten kanssa käytiin rakentavia keskusteluja hyvässä hengessä.

Jonkin verran häiritsevää meteliä Kempeleessä aiheutti toinen kokoontumistapahtuma, jossa nuorisoa oli liikkeellä autoilla, todetaan tiedotteessa.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT