perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Pahoinpitelyjen viikonloppu Etelä-Savon alueella

Pieksämäellä tapahtui lauantaina pahoinpitely, jossa miestä lyötiin metalliputkella. Teko tapahtui vanhan kaupungintalon takana rannassa. Uhri sai lyönneistä päähänsä vertavuotavan haavan. Tekijää ei tavattu mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.

Pieksämäki. Lauantaina Toikanniemessä kävelytiellä olleen miehen kimppuun käytiin ja tekijänä ollut mies pahoinpiteli uhria eri puolille vartaloa nyrkein lyömällä. Tekijä anasti mieheltä polkupyörän ja matkapuhelimen.

Varkaus. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Varkaudessa Wredenkadun venelaiturilla pahoinpiteli ulkopaikkakuntalainen mies varkautelaista miestä. Uhrille tuli lyönneistä jälkiä kasvoihin.

Heinävedellä miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn ja laittomaan uhkaukseen pahoinpitelemällä toista miestä ja uhkaamalla tätä veitsellä. Miehille oli tullut erimielisyyksiä alkoholista. Tekijä otettiin kiinni Varkauden poliisiasemalle.

Mikkelissä tapahtui keskustassa ravintoloissa kaksi pahoinpitelyä. Toisessa paikkakuntalaiset miehet olivat riitaantuneet ja toinen pukkasi päällään toista miestä kasvoihin sillä seurauksella, että uhrin silmäkulmaan tuli haava.

Mikkeli. Toisessa tapauksessa paikkakuntalaisille nuorille miehille oli tullut riitaa, jonka yhteydessä mies löi toista nyrkillä kasvoihin. Uhrin vammat eivät ole vakavia. Sunnuntaiaamuna poliisi otti Jäppilässä useamman partion voimin kiinni pahoinpitelyrikokseen epäillyn miehen.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT