perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Päihtynyt kuljettaja törmäili liikennemerkkiin ja sillan betonipilariin Vantaalla

Vantaa, Valuuttakatu, 22.8.2020 klo 12.50. Henkilöautolla liikkeellä ollut vuonna 1980 syntynyt mies joutui liikenneonnettomuuteen Vantaalla lauantaina keskellä päivää. Miehen epävarma ajotapa oli kiinnittänyt kanssaliikkujien huomiota jo aiemmin, mutta Silvastintien ja Valuuttakadun risteyksessä hän menetti lopullisesti ajoneuvonsa hallinnan ja törmäsi risteyksessä ensin liikennemerkkiin ja sen jälkeen sillan betonipilariin.

Tehtävälle osallistui poliisin lisäksi pelastuslaitoksen ja sairaankuljetuksen yksiköitä. Mies oli todistajien kertoman mukaan onnettomuuden jälkeen silminnähden päihtynyt ja sekavan oloinen.

Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Hän loukkaantui onnettomuudessa ja hänet toimitettiin saamaan hoitoa vammoihinsa sekä verikokeisiin veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT