perjantai, 11 lokakuun, 2024

Pakettiauton ja usean pyöräilijän välinen kolari Jokioisilla

Jokioinen. Keskiviikkona 17.7. puolen päivän jälkeen Forssantiellä tapahtui pakettiauton ja pyöräilijöiden välinen onnettomuus, kertoo Hämeen poliisi.

Pakettiauto oli ajanut Forssantietä Jokioisten keskustan suunnasta ja alkanut ohittaa  tieosuudella yhdeksän pyöräilijän ryhmää. Pakettiauton kuljettaja oli kääntynyt pyöräilijäjoukon eteen oikealle Santerintielle. Pyöräilijöistä kolme ensimmäistä törmäsi pakettiauton kylkeen ja kaksi seuraavaa jonossa ollutta kaatui heidän päälleen.

Kaksi pyöräilijöistä loukkaantui ja heidät vietiin sairaalaan. Muut pyöräilijät selvisivät pienemmillä vaurioilla. Kolme polkupyörää vaurioitui ja pakettiauton kylkeen tuli vaurioita.

Pakettiautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kuvituskuva.

1 KOMMENTTI

  1. Kuvauksen perusteella pyöräilijät eivät ajaneet pientareella vaan rinnakkain, eli ovat syyllisiä, ei autoilija. Törmääjä ole yleensä syyllinen. Pyöräilijät huumetestiin ja testo testiin.

    0

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT