tiistai, 7 toukokuun, 2024

Palavasta talosta löytyi vainaja Sastamalassa – henkirikosta epäillään

Sastamala. Ellen illalla hieman klo 19.00 jälkeen tuli pelastuslaitokselle tehtävä Sastamalaan. Savusukeltajat löysivät pian palopaikalle saapumisen jälkeen omakotitalosta vainajan. Kyseessä oli talossa asunut vuonna 1937 syntynyt nainen. Poliisin paikalla suorittamissa tutkimuksissa kävi ilmeiseksi, että henkilö oli kuollut ennen paloa saamiinsa vammoihin. Myöhemmin yön aikana oikeuslääkäri tuli samaan päätelmään.

Paikalta otettiin kiinni vuonna 1967 syntynyt mies. Hän asui talossa ja on vainajan lähisukulainen. Hänet otettiin kiinni epäiltynä henkirikoksesta. Mies käytettiin tarkastuksessa Acutassa. Tämän jälkeen hänet siirrettiin Tampereen poliisiasemalle. Alustavassa puhuttelussa mies kertoi osallisuudestaan epäiltyyn henkirikokseen. Häntä tullaan esittämään vangittavaksi viipymättä.

Asian tutkinta jatkuu epäillyn ja muiden henkilöiden kuulemisella sekä teknisellä tutkinnalla.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT