torstai, 29 helmikuun, 2024

Pelti rytisi Oulun iltapäiväruuhkassa – poliisi selvitteli torstaina iltapäivällä useita kolaritehtäviä

Oulussa kolaroitiin torstaina 18.1. iltapäivällä eri puolilla kaupunkia, kertoo poliisi.

Kuusamontien ja Hintantien risteyksessä tapahtui risteyskolari noin kello 15.20. Kuusamontietä itään päin ajanut henkilöauton kuljettaja ajoi päin punaista kiinteää liikennevalo-opastinta ja törmäsi Hintantieltä tulleeseen henkilöautoon. Autojen keulat vaurioituivat törmäyksessä, mutta henkilövahinkoja ei syntynyt. Tapahtuma-aikaan ajorata oli liukas ja liikenne ruuhkainen. Kolarista seurasi liikennehaittaa noin tunnin ajaksi. Kuljettajat puhalsivat nollatuloksen poliisin seulonta-alkometriin.

Hailuodontiellä, lähellä Lentokentäntien risteystä kaksi ajoneuvoa kolaroi noin kello 15.30. Tilanteessa toinen autoilija ei noudattanut risteykseen tullessaan väistämisvelvollisuuttaan, vaan ajoi kärkikolmion takaa vasemmalta tulleen auton eteen. Ajoneuvojen nopeudet olivat alhaiset. Molemmat autot vaurioituivat törmäyskohdistaan. Tien pinta oli luminen ja liukas. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin.

Noin kello 16.40 Poikkimaantietä kohti Äimärautiota ajanut raskas ajoneuvo ei saanut pysäytettyä vauhtiaan ajoissa ja törmäsi edellä olevaan, Limingantien liikenneympyrään pysähtyneeseen henkilöautoon. Tämä puolestaan törmäsi töytäisyn seurauksena edellään olevaan henkilöautoon. Raskaan ajoneuvon vauhti oli alhainen. Yksi henkilö loukkaantui lievästi ja ensihoito tarkasti hänen vammansa. Autot vaurioituivat törmäyksessä. Kuljettajat puhalsivat nollatuloksen poliisin seulonta-alkometriin.

Poliisi muistuttaa, että ajokeli on nyt liukas, joten turvavälit kuntoon ja liikenteessä tarkkana kuin porkkana!

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT