perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Petolliset kaupustelijat veivät palvelutalojen asukkailta rahaa ja tavaraa Oulussa

Oulun poliisilaitos tutkii kuluneen viikon aikana tapahtuneita rikoksia, joissa ainakin kahden naisen epäillään syyllistyneen törkeisiin petoksiin ja näpistyksiin. Naiset ovat tulleet palvelutalossa asuvien henkilöiden huoneistojen ovelle kaupittelemaan muun muassa sukkia ja muita tuotteita, päästen sen varjolla 1920-luvulla syntyneiden henkilöiden huoneistoihin.

Asunnoista on tuolloin anastettu lompakot, joissa ollut käteistä rahaa sekä mm. pankkikortit. Myös koruja on anastettu. Uhrien pankkikortteja on onnistuttu käyttämään ja petoksella saadun rikoshyödyn epäillään molemmissa tapauksissa olevan jopa useita tuhansia euroja. Tekotapa on ollut molemmissa tapauksissa likipitäen sama.

Poliisi muistuttaa siitä, että pankki- ja luottokortteihin kannattaa aina asettaa nosto- ja maksurajat, jolloin mm. rikoksen sattuessa vahingot jäävät pienemmiksi. Iäkkäiden läheisten osalta läheisten olisi syytä huolehtia asia yhdessä läheisensä kanssa. Lisäksi muistutetaan myös siitä, ettei pankkikorttien tunnuslukuja saa koskaan säilyttää yhdessä pankkikorttien kanssa, eikä niitä saa kertoa sivullisille. Niin ikään muistutetaan siitä, ettei erityisesti ikäihmisten tulisi päästää asuntoonsa täysin sivullisia henkilöitä, ellei läsnä ole muita lähiomaisia tai luotettavia henkilöitä, taikka vierailu koskee aiemmin sovitusti ns. oikeaa ja rehellistä asiaa.

Poliisi kehottaa palvelutaloissa keskusteluun ilmiöstä ja ikäihmisten läheisiä keskustelemaan iäkkäiden läheistensä kanssa jälleen päätään nostavasta erittäin ikävästä ilmiöstä, jotta tämän kaltaiset rikokset voitaisiin ehkäistä ennalta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT