perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Petosrikos selvisi tekniikan avulla – huijarin sormenpää näkyi valekuitista otetussa kuvassa

Itä-Uudenmaan poliisilaitos tiedotti huhtikuun alussa, että poliisilaitoksella oli tämän vuoden alkupuolella kirjattu vajaa parikymmentä petosrikosta, joissa tuotteet on saatu haltuun esittämällä kuva tekaistusta tilisiirrosta. Näistä tapauksista viisi oli koskenut autokauppoja. Tapaukset olivat olleet yksityishenkilöiden välisiä kauppoja.

– Tästä asiasta ei varmasti voi liikaa tiedottaa ja varoittaa ja silti näitä edelleen tapahtuu. Tässäkin toukokuussa Vantaalla tapahtuneen kaupanteon yhteydessä näytettiin puhelimesta myyjälle tehty tilisiirto, joka kuitenkin osoittautui väärennökseksi, kertoo rikoskomisario Aleksi Topinoja.

Asianomistaja oli kuitenkin valveutunut ja nappasi kuvan epäillyn puhelimesta, kun tämä näytti maksusuoritusta. Kuva oli erittäin tarkka ja hyvälaatuinen ja kaiken lisäksi siinä näkyi epäillyn sormenpää. Kuva sormenpäästä lähetettiin lausunnolle ja siitä saatiin osuma.

– Tapaus olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä jäänyt pimeäksi ja selvittämättä ilman tuota kuvaa. Tässä tapauksessa epäillyn niskaan kaatui näyttöä myös muualta. Hän oli jäänyt Helsingissä kiinni ja hänen puhelimeensa oli tehty laite-etsintää. Tätä voimme jo kutsua puhtaaksi sattumaksi, mutta näinkin joskus käy, Topinoja jatkaa.

– Tämä oli vähän tavanomaisesta poikkeava tapa selvittä petosrikos sormenjälki-digikuvan avulla, mutta poliisin käytössä olevalla tekniikalla pystytään hyvin vastaamaan muuttuviin rikostyyppeihin, toteaa Topinoja.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT