perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Pikku Huopalahdessa ammuskellut tunnusti – toista epäillään pahoinpitelystä

Viime perjantaita edeltävänä yönä tapahtui Pikku Huopalahdessa sijaitsevassa ravintolassa ja sen edustalla väkivaltainen välienselvittely.

Poliisi otti torstain ja perjantain välisenä yönä kiinni yhteensä kymmenen epäiltyä, mutta heidät kaikki vapautettiin myöhemmin päivällä. Yhtä heistä epäillään edelleen kolmesta vaaran aiheuttamisesta, ampumarikoksesta ja laittomasta uhkauksesta.

– Parikymppisen miehen epäillään ampuneen ilmaan sekä ravintolassa, ravintolan ulkopuolella että sisällä autossa, jolla hänen seurueensa poistui paikalta. Mies on tunnustanut teot poliisille. Toista henkilöä epäillään pahoinpitelystä ravintolassa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi jatkaa esitutkintaa.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT