lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Pohjanmaalla juotiin, tapeltiin ja ajettiin autoa kännissä – poliisin viikonloppu oli vilkas

Pohjanmaa. Viikonlopun aikana kaikkiaan 30 henkilöä otettiin kiinni päihtymyksen vuoksi. Rikosperusteisesti kiinniotettuja oli 19 henkilöä, näistä suurin osa on epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta tai pahoinpitelystä, tiedottaa poliisi.

Poliisin tietoon tuli viikonlopun aikana yhteensä 10 pahoinpitelytapausta. Näistä suurin osa tapahtui yksityisasunnoissa ja kahdessa tapauksessa tekopaikkana oli ravintola.

Rattijuopumuksesta epäiltyjä tavattiin yhteensä 16 kappaletta. Näistä 7 kappaletta otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta. Epäillyistä rattijuopoista kahdeksan oli nauttinut muuta päihdyttävää ainetta kuin alkoholia.

Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamistapauksia oli kolme kappaletta. Kahdessa tapauksessa tekijä ajoi poliisia karkuun huomattavalla ylinopeudella. Yhdessä tapauksessa selvinpäin ollut kuljettaja ajoi 60 km/h nopeusrajoitusalueella 158 km/h:ssa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT