lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Pohjanmaalla tehtiin viime viikolla tehostettua turvalaite- ja tarkkaamattomuusvalvontaa

Pohjanmaa. Poliisi valvoi viime viikolla tehostetusti turvalaitteiden, kuten turvavyön ja lasten turvalaitteiden käyttöä sekä tarkkaamattomuutta liikenteessä. Tarkkaamattomuusvalvonnassa valvottiin toimintaa ja asioita, jotka vaikuttavat kuljettajan kykyyn keskittyä ajamiseen tai muun liikenteen havainnointiin, kertoo poliisi.

Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella turvalaitteiden käyttämättömyydestä kirjoitettiin yhteensä 246 kpl liikennevirhemaksuja ja viestintävälineiden käytöstä ajon aikana sai liikennevirhemaksun 75 ajoneuvon kuljettajaa.

– Turvavyöttömiä matkustajia tavattiin erityisesti pakettiautojen kyydistä, ja erityisesti eri työfirmojen pakettiautojen työntekijät matkustivat käyttämättä turvavyötä. Kaiken kaikkiaan turvavyön käyttöprosentti oli sangen korkea, kertoo Pohjanmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin ylikomisario Janne Kangas.

Kangas huomauttaa, että uudemmissa autoissa turvavöiden muistuttimet ilmoittavat valo- ja äänimerkein, jos turvavyö on jäänyt kiinnittämättä liikkeelle lähdettäessä. Tällä on luultavasti ollut turvavöiden käyttöä lisäävä vaikutus.

Eri paikkakunnilla turvavyön käytön aktiivisuudessa ei havaittu suurempia eroavaisuuksia.

Valvonnan yhteydessä annettiin lisäksi huomautuksia ajoneuvojen kunnosta, pysäytettiin muutama ajo-oikeudeton kuljettaja ja rattijuopuneita sekä kirjoitettiin mm. ylinopeussakkoja.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT